Syksy ja noituus

Syksystä on jotenkin vahingossa tullut yksi lempivuodenajoistani. Pienenä kammosin aina kesän loppua, koska se tarkoitti kesälomien päättymistä ja paluuta arkeen. Nyt kun kesälomani ovet painottuneet loppukesään ja syksyyn, syksy on muuttunut aivan erilaiseksi. Ystävälliseksi ja miellyttäväksi.

Syksyssä on jotain todella rauhoittavaa ja rentouttavaa. Kun illat pimenevät, odotukset alenevat. Ei tarvitse enää yrittää ottaa kesästä kaikkea irti. Ei ole pakko mennä istumaan uimarannalle, eikä ahdistua sen väkimäärästä. Ei hampaat irvessä yrittää ruskettua, kun muutenkin saa aikaseksi pelkästään auringonpiston ja palovammoja. Syksyllä saa rauhassa olla valkea lakana, joka möllöttää kotona sohvalla ja kutoo sukkaa. Kukaan ei tuomitse. (Paitsi ehkä sveitsiläiset, jotka olettavat kaikkien rientävän vuorille vaeltamaan ja nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä.)

Sveitsiläiset ei yleisestikään pidä syksystä. Kesä loppuu, kylmyys alkaa, tulee pimeä, ei voi tehdä mitääääään kivaaa. Jollain kieroutuneella tavalla tämä surkutteleva asenne on saanut minut pitämään syksystä  vielä enemmän. Se on ehkä joku alitajuintainen hiljainen kapinani tätä sääkeskeistä kansaa kohtaan. ”Hahaa, siinäpä kärsitte, minä askartelenkin syyskransseja ja elän elämäni parhaita hetkiä.” Yksi kaverini tässä taannoin kysyi minulta, onko minulla jotain kaunoja Sveitsiä kohtaan ja vastasin ei. Alitajuntaisesti  minulla tosin taitaa olla jotain ongelmia 😀

 

kurpitsat
Kurpitsat ei rusketusrajoista välitä. Nämä yksilöt bongasin syysretkelläni pienestä maatilaputiikista.

Hauska huomio muuten asian sivusta. Olen luonnollisesti mainostanut syksyn ihanuuksia mahdollisiman monelle onnettomalle sveitsiläiselle tuttavalleni. Samalla olen erittäin hauskasti letkauttanut, kuinka sisäinen ”noitani” herää eloon näin pimeän tullen ja siksi varmaan tykkään syksytä. Olen tällä tarkoittanut lähinnä sitä, että pidän kynttilöiden sytyttämisestä ja nautin pimeistä illoista kissojeni kanssa kaakaokattilaa hämmennellen. Olen kuitenkin sittemmin vaihtanut sanan noita, sanaan ”sisäinen mummoni”, koska noita on sveitsiläisille jostain syystä kamalan negatiivinen asia. Suomessahan noidat yhdistetään lähinnä pääsiäiseen ja lasten satuihin, muumien Noidan tai Noita Nokinenän tapaisiin harmittomiin hahmoihin. Harvoin siihen liitetään suuria tunteita tai uskontoa. Sveitsissä sen sijaan noidat ovat kamalia lapsia syöviä raakalaisia, ei ollenkaan mukavia metsässä asustelevia mummoja.

Luulen, että katolilaisuudella on iso merkitys tässä kohtaa, sillä reformoidut tuttavani eivät suhtautuneet asiaan yhtä vakavamielisesti. Luultavasti noituudella on katolisessa perinteessa huonompi maine. Tiedän myös, että eräissä katolilaisissa tuttavaperheissä Harry Potter-kirjat on  kielletty lapsilta nimenomaan noituuden vuoksi, mikä kaltaiseni potterfanin mielestä on luonnollisesti huutava vääryys. Tosin, ehkäpä olen itse jollain tavalla tärähtänyt, sillä halusin väen vängällä kirjoittaa kandintutkielmani Salemin noitavainoista.

kissakuva
Tärähtäneen noidan epäonnistunut muodonmuutos.

Lisäksi mainittakoon vielä, että löysin tämän maailman hienoimman pipon (se loistaa pimeässä) syksyisiä kävelyitäni varten. Sveitsissä harvemmin naisilla näkyy mitään haha-hauskoja asusteita, mutta minusta tämä oli niin kiva, etten voinut jättää sitä kauppaan. ^.^ Tärähtänyttä syksynjatkoa siis kaikille!

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s