Keväinen Appenzellerland

Heippa!

Ja lomaterveisiä vaan kaikille! Viimeiset koulun antamat kotityöt on palautettu ja nyt on lomaa kolme vielä kolme viikkoa. Kaksi viimeistä vietän suurimmaksi osaksi Englannissa, mutta kyllä täällä kotoisassa Appenzellerlandissakin kelpaa lomailla. Meidän maaliskuu oli 4 astetta tavallista lämpimämpi ja kevät onkin jo kovassa vauhdissa, viime perjantaina jopa pääsi pukemaan ensimmäistä kertaa kesämekon päälle!

Epätavallisen hienot säät ovat houkutelleet myös entistä enemmän ulos ja ihailemaan luontoa. Päätimme harrastaa kotiseutupatikointia pidemmän kaavan mukaan ja olimme koko päivän ulkona auringonpaisteessa. Päivä oli muuten aivan ihana, mutta illalla huomasin, että naamani oli kärähtänyt pahemman kerran ja pisamat olivat kaikki heränneet nekin eloon. Ei sitä vaan tahdo käsittää, että näinkin aikaisin se aurinko voi jo iskeä!

Kävelymaastot parhaimmillaan

Minusta yksi parhaimmista asioista Sveitsissä on se, että maatiloja ja eläimiä ei ole vain jossain kaukana yksinäisissä maaseudun kolkissa, vaan niitä saattaa olla keskellä kylää tai vaellusreitin varrella. Eläimet ovat myös ihanan tuttavallisia ja ystävällisiä ja nämäkin lehmät tulivat heti katsomaan, mahtoiko meillä olla jotain herkkuja mukana.

Matkan varrella oli myös pieni maatilakauppa, jossa myytiin munien ja maidon lisäksi polttopuuta ja itse tehtyjä puisia eläimiä. Siellä oli myös supersöpöjä pääsiäisaiheisia koristeita, joista sai kyllä itsekin ideaa, vaikka noihin pupuihin ei kyllä taida omat taidot riittää.

Ihana possupatsas

dav

dav

Tällaisen munan sen saisi aika helposti väsättyä kipsistä.

Matkan varrella oli kukkia ja kasveja kaikissa väreissä, joita innostuin kuvailemaan oikein kunnolla. Näin myös kevään ensimmäiset ampiaiset ja perhoset!

Olen käyttänyt täällä aina voikukasta nimeä ”Butterblume”, koska oletin sen olevan sama asia molemmissa maissa. Eilen kuitenkin selvisi, että ”voikukka” onkin aivan eri kukka Sveitsissä kuin Suomessa.

Törmäsin myös suurimpaan kissaan, jonka olen eläissäni nähnyt. Olin niin ihmeissäni sen koosta, että halusin ottaa kuvan siitä, mutta se ei oikein halunnut tulla kuvatuksi. Kissan omistaja oli myös ulkona ja kertoi, että kissa painaa huimat 11 kiloa!

Vuoden ensimmäinen kimalainen bongattu

Illan viiletessä kävimme vielä tervehtimässä naapurissamme asuvia viehkeitä vuohia, jotka aina tulevat iloisesti juttelemaan meille. Joskus vielä haluan pari omaa vuohta köpöttelemään takapihalle ja syömään kaikki rikkaruohot (ja varmaan kukatkin).

Päivän päätteeksi oli kyllä pakko todeta, että kyllä täältä läheltäkin löytyy ihania paikkoja ja maisemia! Maalla on kyllä aivan paras asua, eikä se satunnainen pellolta leijaileva sonnanhaju maata kaada. Vaikka toki se pyykkipäivänä hiukan harmittaakin.